*

Sami Kilpeläisen blogi

Kokemuksia maakuntahallinnosta 2: sote, maakuntavero ja maakuntayhtiöt

Kainuun maakuntahallintokokeilussa 2005-2012 ensimmäinen valtuustokausi piti sisällään rajun väliportaan hallinnon kasvun. Uusia virkamiehiä palkattiin satoja ja uusia työpaikkoja syntyi hallintoon ja samaan aikaan hoitojonot kasvoivat. Aiemmin potilaita hoitaneet tekevät kädet ajoivat palavereihin pitkin Kainuuta. Jo piskuisen Kainuun kokemukset osoittavat, että maakunta- ja sote-uudistuksen onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että organisaatiouudistus tehdään hallitusti.

Nyt pitäisi keskittyä raja-aidan poistamiseen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon osalta eikä sotkea koko hommaa valinnanvapauden pakkomielteellä. Tässä ei ole kysymys vain asiakkaiden tarpeista vaan myös koko organisaation toimivuudesta ja terveydenhoitoalan ammattilaisten mahdollisuuksista tehdä työtänsä hyvin.

Kukaan ei kiinnitä mitään huomiota, mitä tapahtuu kunnallisten työterveyspalvelujen miljoonille asiakkaille? Tavallisille työssäkäyville ihmisille. Miten aiotaan järjestää kymmenien tuhansien työterveydessä palvelevien lääkärien ja sairaanhoitajien sekä muiden ihmisten siirtyminen yksityisille toimijoille, kun valinnanvapaus jyrää työterveyspalvelujen lisäksi muutkin julkiset palvelut jalkoihinsa. Mitä sanotaan myel-vakuutetuilla maanviljelijöille, joiden työterveyspalveluja tarjoavat nyt omat kunnat? Kunta ei saa jatkossa enää tarjota palveluja. Tervemenoa maakuntakeskukseen hoitamaan terveyttä jopa satojen kilometrien päähän.

Helsinki ja Uusimaa ovat huolestuttava esimerkki tulevan uudistuksen mittasuhteesta. Useiden kymmenien eri kuntatyönantajien organisaatioita painetaan tappotahdilla yhteen, tavoitteena toimiva uusi organisaatio arviolta noin 70-80 000 työntekijälle. Uudenmaan maakunnassa tätä koko prosessia hoitaa käytännössä muutama henkilö. Kainuussa syntyi välibyrokratiaa 3700 henkilön organisaatiossa satoja henkilöitä ja kokeilun lopussa väkeä oli töissä 4400 ihmistä.

Yksityisellä sektorilla kukaan ei kuvittelisikaan ajavansa 20 erilaista yritystä ja lähes 80 000 työntekijää yhteen vajaassa kahdessa vuodessa. Käytännöt yksinkertaisesti poikkeavat aina sen verran, että ison organisaation virtaviivaistaminen ottaa aikansa.

Organisaatiouudistusta ei kymmenien tuhansien ihmisten työyhteisössä pidä tehdä vain tekemisen tai muutoksen halusta. Tarve ja päämäärä pitää olla selvillä. Maakuntauudistuksessa sote:n osalta päämäärä pitää olla selvä: Ihmisiä pitää pystyä palvelemaan tehokkaammin lähellä kotiaan, kustannustehokkaasti.

Valinnan vapautta ei voida siksi toteuttaa maakuntahallinnon alkaessa. Julkisen sektorin on mahdotonta olla valmiina näin olemattomilla valmisteluresursseilla kilpailun äkkinäiseen avaamiseen. Seurauksena voi olla, että julkinen sektori jää tuottamaan tehottomasti palveluja. Suuri uhka liittyy myös siihen, miten tuhannet elleivät kymmenet tuhannet työntekijät siirtyvät kilpailuja voittaville yksityisille yrityksille vai siirtyvätkö? Miten voi olla mahdollista, että kukaan ei puhu 300 000 terveydenhoitoalan ammattilaisen tulevaisuudesta Suomessa?

Tämä projekti olisi massiivinen jo pelkästään siinä, että erikoissairaanhoidon HUS ja kuntien sekä kuntayhtymien sote:t niputettaisiin yhteen.

Maakuntien ja kuntien rahoituksesta on tulossa katastrofi ja se uhkaa molempien itsehallintoa. Rahat pitää saada pääosin sieltä, missä palveluja käytetään. Maakuntavero pitäisi vallan ja vastuun tasapainossa. Harva on kuitenkaan tajunnut, mitä velkaisille kaupungeille tapahtuu. Esimerkiksi kotikuntani Vantaan kaupungille jää 1,1 miljardin euron velkataakka, jota se lyhentää laskelmien mukaan muutaman miljoonan euron vuosittaisesta tuloksesta reiluun 500 miljoonaan euroon supistuvasta liikevaihdosta. Kun ollaan realisteja, niin Vantaan kaupunki ei selviä edes velan koroistaan.

Maakuntahallinnon ja koko Suomen tulevaisuus on työpaikoissa. Kainuun maakuntahallinnon aloituksen pahin virhe oli panostus pelkästään sote-järjestelmiin ja aivan olematon valtion taloudellinen panostus uusiin työpaikkoihin ja alueen elinvoimaan.

En ole kuullut missään suomalaisessa kunta- tai maakuntakeskustelussa viime vuosina todellisia panostuksista yritystoiminnan ja uusien työpaikkojen edistämiseen?  Miksi meidän pitää odottaa kiinalaisten rahaa biotuotehankkeisiin. Jos business on kannattavaa, niin perustetaan valtionyhtiöitä elinkeinotoimintaan kuten Kekkosen aikana? Todellista elinkeinopolitiikkaa olisi perustaa maakunnallisia teollisuusyrityksiä tai muita yhtöitä pelkkien kehitysyhtiöiden sijaan, miksipä ei valtionyhtiöiden rinnalle tulisi 'maakuntayhtiöitä'. Työpaikoista tämä maa elää eikä siitä, että luodaan sote-hässäköitä tai sote-yhtiöitä. Kainuun pahin virhe oli luovuttaa väestökadon iskiessä ja lähteä panostamaan vain soteen, kun panostukset olisivat pitäneet olla uudessa työssä. Silloin ei ketään kiinnostanut, samoja virheitä ei pidä tehdä nyt.

Viime aikojen kokemukset osoittavat, että valtioyhtiöiden tai maakuntien yhtiöiden johtoon pitää saada osaava yritysjohto, se ei ole poliitikkojen paikka. Ja toisinpäin, maan johtoon pitää saada osaavia politiikkoja, yritysjohtajat tehkööt yritysbusinessta ilman valtion pakkolainsäädännön tuomia rahoja.


Sami Kilpeläinen

Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja ja keskustan puoluevaltuuston jäsen. Toimin vuosina 2001-2012 vajaan 11 000 asukkaan Sotkamon kunnan valtuustossa ja 12 vuotta tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Seurasin aitiopaikalta noin 80 000 asukkaan Kainuun maakuntakokeilun valmistelua Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana vuosina 2001-2004 sekä vaaleilla valitun Kainuun maakuntavaltuuston jäsenenä vuosina 2009-2012 ja tarkastuslautakunnan jäsenenä. En osallistunut vuoden 2004 maakuntavaaleihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän luomu65 kuva
Eero Mattila

"Maakuntauudistuksessa sote:n osalta päämäärä pitää olla selvä: Ihmisiä pitää pystyä palvelemaan tehokkaammin lähellä kotiaan, kustannustehokkaasti."

Tässä kiteytyy viimeisen kymmenen vuoden poliittisen päätöksenteon ongelma:
- Päämäärä on lähes poikkeuksetta kateissa tai ainakin hyvin epäselvä.

Kiitos blokistille selkeästä kirjoituksesta. Vaikeat asiat oli saatu hyvin ymmärrettävään muotoon.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Tanskassa tehtiin kuntauudistus vajaat 10 vuotta sitten.Kaikki alle 20 000 asukkaan kunnat yhdistettiin isompiin. Noin 300 kunnasta jäi jäljelle 98. Samalla läänit lakkautettiin ja muodostettiin viisi ( 5 ) aluetta, joiden vastuulle jäi sairaalat ja terveyden huolto.
Alueilla on verotusoikeus, kuten oli myös lääneillä.
Itse kukin näkee verokortistaan mikä %-osuus menee kunnalle, mikä alueelle ( maakunnalle)ja mikä valtiolle.
Suomessa riittäisi varmaankin 150 - 200 kuntaa, mutta se uudistus ammuttiin alas. Kuntauudistus oli " mission impossible" suomalaiselle poliittiselle kulttuurille.
Ei hyvältä näytä sotenkaan suhteen. Aikaa ja tupakkia palaa.
Opintomatka Ruotsiin, sieltä Tanskaan ja Vironkautta takaisin tuulettaisi kenties paikalleen jämähtäneitä ajatuksia.

Käyttäjän donnybird kuva
tuula pakarinen-curry

Englannissa tehtiin suurempien alueiden yhteinen terveyshallinto, mutta
osa alueet jaettiin ensin myös suuriin kuntiin, kuten koko Yorkshiren alueeseen pohjoisessa.

Hyvin pian kuitenkin jouduttiin purkamaan nämä alueelliset suuret alueet, koska hallnto muodostui mahdottamaksi.

Niinpä jopa kaupnkialue muodosti yhden osan, jaka sekin jaettiin eri
terveysalan osiin, eli itä, länsi, etelä, keskusta.
Ei siis ollut mahdollista tuottaa kaikkia perusterveyden palveluja suurilta yksiköiltä käytännön syistä johtuen.
Erikoisterveydenhuolto oli isompi alue, ja toki on myös yhteistoimintaa.

Muutos isommasta pienempään, tapahtui muutamassa vuodessa.
Muistan, kuinka hämmästelimme kaiken sekaannuksen tuomia kustannuksia!

Eli kokeiltu on, näitä jättimalleja.

Myös kotisairaalamuoto todettiin kustannustehokkaaksi vain erityistapauksissa, erikoispaikoissa. Ja harvoin yhtymä, mikä milloinkin, myönsi tälläiseen toimintaan lupaa yksilön kohdalla.

Kotisairaanhoitoa ei ole se, että käydään puolentunnin visiitillä laittamassa asukas sänkyyn, tai avustetaan ruokailussa. Se on vain avustuspalvelua, jota me kutsumme suomessa kotisairaanhoidoksi, aika virheellisesti.
Tämä seikka varmaan sekaannuttaa toimintaa, ja sen vaateita. Kenenkään kotiin ei mennyt muu kuin lääkäri, sairaanhoitaja, tai physioterapisti yksinään. Avustajia on aina kaksi turvallisuus syistä. Tosin kuulin, että nyt yksityiset palkkaavat näitä avustajia minimipalkalla, yksin.
Ja heidän ei tarvitse olla hoitohenkilöitä, kokemus tai harjoitus riittää. Annetaan työn ohjausta. Näin pidetään ihmiset pois valtion kustantamilta laitoksilta. Yksityisenkin maksaa valtio, koska vain varakas maksaa itse. Olisikohan alennustila hoitoalan suhteen se tiedon ja taidon puute, mitä vauraus on tuonut.
Vai onko vain poliittista valintaa. Koko euroopan keskeisyys ajaa tälläistä, kun taas muualla maailmassa halutaan ilmaista, kaiken kattavaa terveydenhuoltoa, koska se tulee loppujen lopuksi halvemmaksi. Kuten Australiassa nyt suunnitellaan. Ilmaista ei tietenkään ole, mutta ymmärrettäneen, mitä tarkoitan. Yksityistäminen tarkoitti taantumista. Opetus ja koulutus
jäivät yksityisen maksettavaksi, koska henkilökuntaa ei ollut tarpeeksi.
Opiskelupäivä maksoi työnantajalle myös välittäjän palkan, toisen hoitajan palkan lisäksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset