*

Sami Kilpeläisen blogi

En osallistunut prideen

En osallistunut prideen tänäkään vuonna, enkä osallistu tulevinakaan vuosina. Suomessa on valtava joukko syrjäyneitä ihmisiä ja pitkäaikaissairaita, joiden elämisen edellytykset ovat tiukilla. Maasta löytyy myös alueita, joissa asumisen ja elämisen mahdollisuudet työpaikkojen puutteen takia ovat katoamassa.

Tämä pride-hömppä, jota on pidetty esillä mediassa ja sosiaalisessa mediassa, on aivan käsittämätöntä. Onko tämä tapahtuma ja kaikki siihen liittyvä oikeasti yhteiskunnan suurimpia kysymyksiä? Tuntuu käsittämättömältä, että viranomaiset lähtevät tällaisen poliittisen pelin nappuloiksi ja mukaan marssiin.

Mutta tehdäänpä koepallo. Järjestetään kulkue vähän toisen asian puolesta ja jos jokin tänne osallistunut viranomainen ei tule mukaan, niin sehän on heiltä selvä kannanotto. Otan vastaan ideoita, miten yhdistämme heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ja alueiden asian tapahtumaksi, joka saa vastaavanlaisen suosion ja huomion niin mediassa ja somessa kuin valtakunnan päättäjien taholta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

No, alahan järjestää, sillä se selviää. Vai kritisoitko sivusta tekemättä itse mitään mainitsemiesi tärkeämpien asioiden suhteen?

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

En minäkään osallistunut. Ja olen samaa mieltä kanssasi: homoseksuaalisuudesta on tullut elämää tärkeämpi asia.

Yhteiskunnassamme meillä on paljon vakavampia ongelmia kuin seksuaalinen tasa-arvoisuus.

Mitä hittoa se minulle kuuluu jonkun seksuaalinen suuntautuneisuus. En ymmärrä miksi sen puolesta pitäisi koko kansakunnan lähteä marssimaan. Muotijuttuja.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Suomi on vapaa maa, rajan takana ja isossa osassa maailmaa ei saisi marssia. Sinäkin saat vapaasti olla marssimatta ja vielä avoimesti valittaa asiasta. Eikö tässä ole jo paljon aihetta iloon?

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Kysymys ei kai ole ollenkaan siitä, etteikö saisi marssia. Blogisti nostaa vain esille sen, että ratkaisematta on edelleen monia painavampia asioita kuin ne seikat, joiden puolesta esim.pride-mielenosoitus ehkä järjestetään. Kysymys on siis lähinnä asioiden tärkeysjärjestyksestä.

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen Vastaus kommenttiin #10

Mikä asia on tärkein, ja mikä on seuraava? Onko tärkeysjärjestyksessä korkeampi asia ratkaistava kokonaan ennen kuin on oikeutettua siirtyä seuraavaan, vai riittääkö että sille tekee jotain?

Käyttäjän TeppoAnnala kuva
Teppo Annala Vastaus kommenttiin #17

Jonkinlainen lista pitäisi kyllä olla, ettei vain tule uudestaan tällaisia arvojärjestys munauksia. Aloitetaanko kansallisella tasolla ja siirrytään paikallisiin ongelmiin kun kaikki koko Suomea koskevat ongelmat on hoidettu?

Pitäisikö myös harkita jonkinlaista uhkasakkoa jos osallistuu vapaaehtoistoimintaan väärässä järjestyksessä? 15 päiväsakkoa jos marssit Pride kulkueessa ennen työllisyysasteen paranemista?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

"Remember, if you do a good deed, some fuckwit will always ask why you're not doing a different good deed. They'll be doing nothing of course."
---Ricky Gervais---

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Otan vastaan ideoita, miten yhdistämme heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ja alueiden asian tapahtumaksi, joka saa vastaavanlaisen suosion ja huomion niin mediassa ja somessa kuin valtakunnan päättäjien taholta."

Järjestetään etelän kaupunkilaisten marssi keskustan 18 maakunnan mallia vastaan, siinä se.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Osallistuisitko mielenosoitukseen syrjäytyneiden ja pitkäaikaissairaiden puolesta? Tulisiko joukkoon myös ministerit Sipilä ja Rehula?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

En minäkään tänä vuonna, mutta ei siitä oikein blogin aiheeksi ole. Osallistukoon kukin mihin tykkää.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Pride on onneksi joka vuosi, joten kyllä sille ehtii osallistua. Tänä vuonna en jaksanut raahautua isolle kirkolle.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Pride ei ole taloudellinen uhka kenellekään ja vie samalla vie energiaa ihmisiltä.

Maailma pyörii kuitenkin rahalla.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Terveisiä täältä toiselta agronomilta! Valituksesi tuntuu perin kummalliselta. Jos tapahtumia haluaa järjestää, niiden eteen pitää tehdä töitä - eivät ne tyhjästä synny. Tuhannet talkootunnit löytyvät Helsinki Priden taustalla ja varmasti satoihin talkootunteihin päästään myös Kainuu Pridessa. Maakuntaprideja on Suomessa pilvin pimein, ja niistä itse kukin ansaitsee paikkansa, vaikkei tuhatlukuista porukkaa kerääkään.

PS. Kainuu Pride järjestetään 7.-9.7.17. Suosittelen pistäytymään!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Onhan tuo yleinen hyväksyntä ja lainsäädännön kehitys ollut aika vallankumouksellista viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ja jos erilaisilla aktiviteeteilla on asia saatu kuntoon, niin ei siinä mitään pahaa ole.

Tietysti niin maailmassa kuin Suomessakin riittää aina epäkohtia parannettavaksi, mutta jokainen ei voi aivan kaikkeen keskittyä eikä kapasiteettikaan kaikkeen riitä. Jokainen toimii sillä sektorilla, jonka itselleen lähimmäksi sydäntä kulloinkin tuntee.

Jos näet jonkun antavan almun kerjäläiselle kritisoitko häntä siitä, että hän ei ole ratkaissut koko maailman köyhyysongelmaa?

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

Pitää vain valita, mille pridelle osallistuu. Mielenterveysasioihin huomiota kiinnittäviä Mad Pride -tapahtumia on järjestetty Suomessakin jo useampana vuonna. Kannattaa ottaa osaa, niin tärkeä asia saa näkyvyyttä!

https://yle.fi/uutiset/3-7388963

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Yhteiskunnan suurimpia kysymyksiä ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus. Liittyvät muuten juuri niihin arvoihin, joiden perään Sipiläkin hallitussuhmuroinnissaan Soinin ja Orpon kanssa vetosi.

Mikä ei tarkoita sitä, etteikö taloudellinen oikeudenmukaisuus olisi myös suuri kysymys. Joten nyt vain blogisti marssia järjestämään "syrjäyneitä ihmisiä ja pitkäaikaissairaita, joiden elämisen edellytykset ovat tiukilla" puolesta.

Ehkä kepu myös puolueena ja varsinkin nyt hallituksessa ollessaan voisi jotain näiden ihmisten eteen tehdä?

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Eivät ole, paitsi sosialistisessa ajattelun viitekehyksessä. Muille keskeisin kysymys on vapaus.

Yhteiskunnassa on itse asiassa vain kaksi hyvin perusteltua tasa-arvo-oikeutta: 1) yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja 2) tasavertaisuus lain edessä ja oikeus puolueettomaan oikeudenkäyntiin (eli oikeusvaltioperiaatteen toinen peruspilari). Muutoin joko eriarvoisuus on huomattavasti perustellumpaa tai tasa-arvo on vähäisempi oikeushyvä muihin oikeushyviin nähden.

Käyttäjän luomu65 kuva
Eero Mattila

1. Äänioikeusasia Suomessa lienee suurin piirtein kunnossa..

2. Tasavertaisuus lain edessä ei todellakaan toimi. Eikä esim. sosiaaliturvaa anneta kaikille väestöryhmille...

Mikä puolue nappaisi tämän aiheen: Miten taataan tasavertaisuus lain edessä kaikille kantasuomalaisille? Aiheen luulisi koskettavan jokaista eikä sen oikaiseminen olisi keneltäkään pois. Kuka kärsisi siitä, että me suomalaiset olisimme ikään, väriin, sukupuoleen, ammattiin ja asuinpaikkaan katsomatta tasavertaisia lain edessä?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Voi itku ku mulla on taas paha olo :) Toisilla siellä oli kivaa ja minä syrjäytynyt keskustalainen olen niin yksin, eikä mulle ole mitään paikkaa missä marssia.

Minä olen niin huolestunut syrjäytyneistä ja vanhuksista, mutta en minä niin huolestunut ole, että muuta tekisin kuin itkisin kurjuuttani puheenvuoroon.

Miksi ihmisillä oli kivaa pridessä, miksi siitä uutisoitiin. Miksi ihmiset menevät katsomaan konsertteja ja miksi ne menevät futismatseihin, miksi niistä uutisoidaan, miksei kukaan uutisoi minusta ja minun murheistani.

En ole itsekäs, mutta onhan sentään minun huoleni merkittävämpää kuin joidenkin sateenkaari-ihmisten.

Ajatelkaa nyt oikeasti minuakin!

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

"En osallistunut prideen"

Huomasinkin, että joku sieltä puuttui.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Minäkin puutuin, huomasitko?

Itse asiassa ainoa pride, jonka tapahtumiin olen osallistunut, on vuoden 1997 Berliinin pride. Joka ainakin silloin vaikutti olevan homoseksuaalien bileet eikä nykyinen intersektionaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin häiriöiden marssi.

Käyttäjän MarkoMjlnirParkkola kuva
Marko Parkkola

-- Onko tämä tapahtuma ja kaikki siihen liittyvä oikeasti yhteiskunnan suurimpia kysymyksiä?

Ei Suomessa ole muita yhteiskunnan suurimpia kysymyksiä, kuin mitä media tekee. Vihervasemmisto ja vihervasemmistolainen media ovat ottaneet homot omikseen. Vain heillä on lupa kerätä irtopisteitä, vaikka monet homoseksuaalit kokevatkin heidän poliittisen kaappauksensa, no, kaappaukseksi.

Asian todistaa esimerkiksi se, kuinka media suhtautuu kansalaisalotteisiin. Vaikka olenkin sen puolella, että homoparit saavat mennä naimisiin siinä missä heteroparitkin, en voinut olla huomaamatta kuinka media puffasi jatkuvalla syötöllä asiasta tehtyä lakialoitetta.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Media puffaa sitä, mikä myy.

Kiistely uskonasioista, riitely ihmisoikeuksista, tappelu maahanmuutosta ...

Eihän me oikeasti olla näin kiivaan erimielistä porukkaa, media vain antaa meistä sen kuvan?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Medialtä löytyy ideologia ja agenda jota haluaa myydä, vapaa maahanmuutto ja globalisaatio kuuluu näihin ideologioihin.

Käyttäjän PanuSaarela kuva
Panu Saarela

Miten on päässyt käymään, että valtamedia, johon kuuluu laidasta laitaan lähes koko puoluekentän toimijoita, edustaa vain yhtä ideologiaa?

Ja miten on mahdollista, että vaikka iso osa mediasta on "suurpääoman ja kapitalistien" omistamaa, niin tuo koko median yhteinen ideologia on punavihervasemmistolaisuus?

Edelliseen "suvakkien" ideologiaan vielä kuuluu (ainakin Makkosen mukaan) myös maahanmuutto- ja globalisaatiomyönteisyys. Miksi siellä vasemmalla on kuitenkin melkoinen määrä globalisaatiokriitikkoja?

Miten tämä punavihervasemmistolainen ideologia on vielä onnistunut kaappaamaan Suomen lisäksi lähes koko läntisen maailman valtamedian - jopa Yhdysvalloissa?

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Käyttäjän kaleposti kuva
Kalle Niemi

Itse talkoilin tänä vuonna Arctic Prideissä. Sen mitä näin, niin se oli yhtä hauskanpitoa. Oli se sekin tapahtuma uutisoitu ja puhetta oli pitämässä pappia ja kunnallispoliitikkoa. Ei se keltään ole pois, että alueelliset järjestöt järjestää tämmösiä tapahtumia. Uutisoidaanhan pilkkikisoistakin, joita vuosittain järjestetään.

Ehkä mun teko oli kans moraaliton, ois ehkä pitäny ottaa kitara käteen ja mennä laulaan vasemmistopropagandalauluja keskustaan, kunnes poliisi ois minut pois korjannut, kun en katusoittolupamaksua ole maksanut.

Mutta käsittääkseni siellä pääkaupunkiseudulla ja lähistöllä on aika pitkät ruokajonot, sieltä sie voisit löytää ne ihmiset. En kyllä tosin vanno, että heistä löytyy energiaa tarpeeksi hankkimaan yhteistyökumppaneita tapahtumien järjestämiseen. Enkä kyllä vanno sitäkään, että yhteistyökumppaneitakaan löytyy, paitsi ehkä joku paikallinen seurakunta.

Käyttäjän kaleposti kuva
Kalle Niemi

Aiheestan ehkä vähän poiketen, mutta tavallaan liittyen.

Meneillään on perustulokokeilu, jota ilmeisesti tullaan laajentamaan, samaan aikaan kuin suunnitellaan vastikkeellista toimeentulotukea..

Onneksi meillä on aina kuitenkin Suomessa ihanan pörröinen sateenkaarihallitus, riippumatta siitä ketkä sen muodostavat <3!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset