*

Sami Kilpeläisen blogi

EU:n budjettikriisi voi johtaa maatalous- ja aluepolitiikan kansallistamiseen

Euroopan unionin Günther Oettinger myönsi kesäkuun lopussa, että Iso-Britannian ero EUsta (Brexit) johtanee noin 10 miljardin euron leikkaukseen EU:n 150 miljardin euron vuosibudjetissa. 

Iso-Britannia maksaa EUn budjettiin nyt 11 miljardia euroa vuosittain ja saa pääosin erilaisina tukina 7 miljardia takaisin EU:lta. Maatalouden osuus brittien EU-tuloista on peräti 4 miljardia euroa.

Budjettikomissaari Oettinger avasi myös ovea vaihtoehdolle, että maatalouspolitiikka voitaisiin kansallistaa. Pääsyy on EUn budjettivaje brittien lähtiessä. Vuoden 2020 jälkeisellä rahoituskaudella alue- ja maatalouspolitiikan kansallistamiseen, vaikka osittainkin, on syytä suhtautua avoimesti. Suomessa tunnetaan varmasti kotimaiset tarpeet paremmin kuin Brysselissä. Tutkimuksen olisi syytä arvioida mahdollisuudet ensi tilassa. Jäsenmaksun pienentäminen EU:lle ja oman päätäntävallan lisääminen maataloustuessa olisi tärkeää. 

Tosiasia on, että EU:n maatalouspolitiikka on epäonnistunut varsinkin viime vuosina useimmissa sen tavoitteista: markkinoiden vakauttaminen, kohtuuhintaiset elintarvikkeet, tuottavuuden kehittäminen, elintarvikkeiden saatavuus ja maatalousväestön elintaso. Lähinnä vain elintarvikkeiden matala hintataso on toteutunut ja tuottavuuden kehittäminen on ollut enemmän tai vähemmän pakon sanelemaakin. Tämä on ajanut maatalouden, ei vain Suomessa, vaan monissa maissa kuten Ranskassakin, todella ahtaalle.

Aluepolitiikan osalta voidaan Suomen osalta todeta, että EU:n rakennerahastoihin perustuvat tuet ovat lähinnä työllistäneet projektihenkilöitä projektien ajan. Jatkuvuus ja pysyvät työpaikat on uupuneet. Valitettavan harvasta projektista on saatu todellista elinvoimaa maaseudulle, jotta ihmisten mahdollisuus työllistyä ja asua muualla kuin suurkaupunkien läheisellä maaseudulla olisi toteutunut. 

Tilastokeskuksen mukaan EU:n aikana runsaassa 20 vuodessa Kainuu on menettänyt yli 20 000 asukasta, Lappi ja Satakunta lähes yhtä paljon ja yli 10 000 asukasta on kadonnut mm. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja jopa Etelä-Pohjanmaan maakunnista.

Aluepolitiikassa olisi palautettava päätöksenteko puhtaasti kansalliselle tasolle ja suunnattava tukea nopeammin työllistäviin toimiin kuten harvaan asuttujen alueiden tukemiseen uusien työpaikkojen, investointien tai suoranaisten verohelpotusten keinoin. Tiehankkeissa olisi valtava potentiaali koko maassa ja esimerkiksi kaivoshankkeiden ja Jäämeren reitin avautuessa ratahankkeet niin Pohjois- kuin Itä-Suomessa olisivat tärkeitä työllistäjiä.

Maatalouspolitiikassa Suomen maatalouden kannattavuus on romahtanut EU-aikana. Varsinkin vuosien 2003 jälkeen toteutuneet kansallisten tukien leikkaukset niin Etelä- kuin Pohjois-Suomessa ovat nakertaneet pohjaa suomalaiselta maataloustuotannolta. Tuotantoon sidotut tuet olivat vuoteen 2004 ja jopa vielä pidemmälle Suomessa myös etelässä käytössä. Etelän 141-tukijärjestelmän alasajo heikensi myös pohjoisen alueen tukia. 

Kansalliset tuet olivat noin kolmannes Suomen tukipotista ja tämän lisäksi EU:n kanssa osittain kansallisesti rahoitetut ympäristö- ja luonnonhaittakorvaukset kuten myös EU:n kokonaan rahoittamat CAP-tuet pitivät sisällään suorempaa tuotantoon sidontaa. Tukien tuotannosta irrottaminen eli dekoplaus on ollut lähes kuolonisku suomalaiselle maataloudelle. Maitokiintiöiden poisto ja sen kansallisten korvaavien järjestelmien luomatta jättäminen olivat vähintään yhtä pahoja virheitä.

Maataloustukien kansallistaminen voisi olla uusi alku elinvoimaisemmalle suomalaiselle maataloudelle. Kun tukea kohdennettaisiin paremmin tuotantoon niin eläin- kuin kasvituotannossa, niin tuella saataisiin kannustavuutta ja suorempaa kompensaatiota olosuhdehaittaan. EUn aleneva budjetti tarkoittaa helposti pienempää tukimäärää ja entistä kauempana tuotannosta olevaa tukea ja kohtuutonta byrokratiaa. 

Maatalouden yhteisen markkinajärjestelmän poistuminen ei luonnollisestikaan ole realistinen tavoite tässä yhteydessä. Jo pelkästään EU-tukien kansallistamisella voitaisiin saavuttaa ainakin osin maatalouden menettämää viimeistä vuosikymmentä takaisin.

Tässä ajassa kysytään niin maan hallitukselta kuin etujärjestöiltäkin rohkeaa etunojaa suomalaisen talonpojan asian puolustamiseksi. Ripustautuminen EUn alenevaan tukijärjestelmään olisi kohtalokas virhe Suomen maataloudelle. Kansallistaminen voisi olla 100-vuotiaan Suomen maatalouden pelastus. Nyt olisi aika ottaa mela käteen ja alkaa meloa toiseen suuntaan.

Sami Kilpeläinen
Agronomi MMM, valtiotieteiden maisteri

Johdin suomalaista maitoedunvalvontaa Maitovaltuuskunnan ja MTK:n maitoasiamiehenä lobaten Suomessa ja EU:ssa maito-osuuskuntien ja maidontuottajien asiaa 2003-2013. Toimin myös Euroopan tuottaja- ja osuuskuntajärjestö COPA-COCEGAn maitoryhmän varapuheenjohtaja ja edustin tuottajia ja osuuskuntia EU:n komission maitoalan neuvoa-antavassa ryhmässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

"Tilastokeskuksen mukaan EU:n aikana runsaassa 20 vuodessa Kainuu on menettänyt yli 20 000 asukasta, Lappi ja Satakunta lähes yhtä paljon ja yli 10 000 asukasta on kadonnut mm. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja jopa Etelä-Pohjanmaan maakunnista.

--- harvaan asuttujen alueiden tukemiseen uusien työpaikkojen, investointien tai suoranaisten verohelpotusten keinoin. ---"

Noille alueille on kannettu ja annettu sekä EUn että Suomen omaa rahoitusta erittäin runsaasti. Kaikesta tuesta ja kannattelusta huolimatta negatiivinen kierre jatkuu vaan, surkeimmilla alueilla on jatkunut jo 60-luvulta saakka. EUn syyttäminen on vääristelyä. Ehdotat kuitenkin juuri sitä samaa keinoa: lisää tukiaisrahaa?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Suomessa on vuosikymmenet ylläpidetty harhaa jonka nimi on koko maan asuttuna pitäminen. Sen alttarille on kannettu rahaa kottikärrykaupalla ja seurauksena kaupungistuminen ja muutto etelään vauhdittuu.

Politiikkaa ei pidä arvioida tässä tapauksessa tavoitteiden vaan seurausten perusteella.

Ne rahat meni hukkaan eikä niitä takaisin saa. Onko jossain luukku josta periä väärin perustein maksamani äyrit takaisin?

Vaihtoehtona on sitten helpottaa kansallista säännöstelyä ja verotusta. Muualla unionin alueella pienyritystoiminta kaupunkiseutujen ulkopuolella näyttää voivan hyvin. Täällä meillä sellaista ei ole haluttu. Syy ei ole unionin vaan se on asia josta 'olemme saaneet päättää itse'.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"...johtanee noin 10 miljardin euron leikkaukseen EU:n 150 miljardin euron vuosibudjetissa.

Iso-Britannia maksaa EUn budjettiin nyt 11 miljardia euroa vuosittain ja saa pääosin erilaisina tukina 7 miljardia takaisin EU:lta".

Eli EU:n tappio on vain 4 miljardia, mutta leikkaa silti muilta 10 miljardia.
EU siis kusettaa siihen jääviä 6 miljardilla. Veikkaan, että vielä joku muukin lähtee kostotoimista huolimatta ja välittämättä.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Paljonko enemmän niitä tukia pitäisi vielä maksaa? Ohessa tietoja Talouselämästä:

Eurostatin tilastokirjan Agriculture and fishery statistics:n mukaan Suomessa vuonna 2010 maataloustuotannon arvosta oli tukia noin 59 prosenttia. Norjassa tuki oli 37 prosenttia, Irlannissa 31, Sveitsissä 29, Ruotsissa 21 ja EU:ssa keskimäärin 16 prosenttia tuotannon arvosta. OECD:n julkaisusta Agricultural Policies in OECD Countries (2010) ilmenee, että muissa korkean maataloustuen maissa, Japanissa, Etelä-Koreassa ja Islannissa, tukitasot ovat myös selvästi alhaisemmat kuin Suomessa.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Kertomasi prosentit kertovat korutonta kertomaa, siitä millä tasolla tuottajahinnat Suomessa ovat muihin maihin verrattuna. Mitä isompi on tuen osuus tuotannon arvosta sitä pienempi on tuottajan saama tuottajahinta. Joten jos tuo tuen osuus arvosta on suuri ongelma niin se korjaantuu helposti nostamalla tuotteesta maksettavaa hintaa, toinen vaihtoehto on lopettaa koko touhu, varsinkin jos ei tuotantopanokset laske alemmaksi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Löytyisikö statistiikkaa tukemaan väitettä, jonka mukaan Suomessa tuottajahinnat ovat merkittävässä määrin alempia kuin kaikissa muissa Euroopan maissa?

Suhteellisen osuuden lisäksi Suomi on kakkonen absoluuttisessa määrässä Ranskan jälkeen.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Tämä on vaikea ikuisuuskysymys, koska kaikki subventoivat enemmän tai vähemmän ja kilpailu on siksi täysin vääristynyt.

Suomessa saavutettaisiin paljon nykyistä parempia tuloksia kohdentamalla tuet järkevämmin, eli käytännössä monipuolistamalla maaseutualueiden elinkeinorakennetta. Kasvavat tuotot kompensoivat mahdollisesti alkuun tarvittavat panostukset kyllä takaisin.

Tosin EU-järjestelmissä mukana roikkuen siitäkin tulee tahattomia oheisvahinkoja, pahimmassa tapauksessa enemmän kuin hyötyä.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Minulla ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa.
Kuitenkin maaseutu pitää pitää asutettuna.
Pohjois-Karjala, jossa aikoinaan asuin, on 99%:sti kädettömiä äijiä päättämässä.
Anoa osaavat.
Ehdotin, että etsittäisiin heille Pohjanmaalta eukot, jolloin joka huushollissa olisi ainakin yksi yrityshenkinen.
Suuttuivat tästä.

P-Karjalan nauiset ovat hyvin touhukkaita, joten heitä voisi sitten vastaavasti lähettää Pohjanmaalle. Muutenkin P-Karjalan naiset ovat ne, joille pitäisi P-Karjalassa asuessaan antaa päätäntävalta.

Henry

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Kiitos Samille kirjoituksesta tärkeästä asiasta ja nosto karuselliin tuli ansiosta.

Maataloustukien arvostelijat eivät ilmeisesti tunne markkinamekanismeja lainkaan. Olisi syytä, koska laiminlyönnit sen suhteen kostautuvat todella raskaasti, joskin yleensä pitkällä viiveellä ja vahingot ovat vaikeasti korjattavissa, kaikilta osilta ei lainkaan.

Lyhyellä tähtäimellä alhaiset maailmanmarkkinahinnat saattavat houkutella ajatukseen luopua omasta tuotannosta. Siinä vaiheessa, kun tuotanto on lopetettu, ei yhdellekään suomalaisostajalle myydä maailmanmarkkinahinnoilla mitään, varsinkaan jos kysyntä alkaa ylittää tarjonnan.

Siinä vaiheessa säästetyille maataloustuille tulee hintalappu toisella nimellä, eli luontaisesti elinkelvottomiin kaupunkeihin muuttaneille joudutaan kiireesti rahoittamaan jokin ruokakuponkijärjestelmä tai muu vastaava järjestely. Sen hintalappu olisi maataloustukiin verrattuna moninkertainen kuvatussa markkinatilanteessa.

Seuraava vaihtoehto on kerjäläisten ja ruumiiden siivoaminen pois kaduilta, vaikka ajatus saattaa näinä yltäkylläisyyden päivinä tuntua kaukaiselta. Eikä siihen tarvita edes oman tuotannon alasajoa tai katovuosia, vaan esim. vakava häiriö finanssisektorilla riittää laukaisemaan ketjureaktion, joka vaarantaa reaaliajassa toimivien elintarvikeketjujen toimitusvarmuuden hetkessä.

Tällaiset riskit ovat nykyisellään aivan realistisia ja monet maailmantalouden indikaattorit vilkuttavat punaista ainakin asioita syvällisemmin seuraaville. Keskuspankkien eväät edellistä vaikeamman kriisin hoitamiseen näyttävät jokseenkin olemattomilta, joten yhdenkään lisävahingon aiheuttamiseen tuskin on enää varaa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Miksi keskustelu maataloustuista ohjautuu aina ääripäähän, jossa joko nykyinen taso tai sitten maataloustuen lopettaminen ja suuri perikato kaiken maatalouden kadotessa?

Ilmeisesti tällä halutaan tyrehdyttää koko keskustelu.

Kiinnostavampaa olisi ymmärtää ovatko tasot ja kohdennnukset oikeat sekä nykytrendin mukaan "kannustavat". Tuskin tämä järjestelmä on täydellistä lähelläkään. Esim rehua tuotetaan Suomessa vientiin, jossa ei tukemalla ole juurikaan tolkkua.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Hyvä kirjoitus. Erikoista että Suomessa saa kirjoittaa Brexit-Englannista jotain hyvääkin.

Rauno Laitalainen

Metsäasioissa sanottaisiin tässä tilanteessa, että ollaan puun ja kuoren välissä. Maatalouden ja erityisesti maitotaloudesta puhuttaessa pitää kai sanoa, että ollaan lypsyjakkaran ja nännien välissä. Sieltä katsoen Sami kirjoittaa asiansa tuntevasti.
Nykyisessä monijännitteisessä poliittisessa tilanteessa pitää kuitenkin nostaa katse jakkaran tasoa ylemmäs, tähystää lehmisavujen läpi horisonttiin ja nähdä Suomen maatalous hengissäselviytymiskysymyksenä. Eli tärkeänä osana maan puolustuspolitiikkaa. Siinä katsannossa siirtyminen kansallisen määräysvallan käyttöön sekä maa- että metsätaloudessa on otettava EU-politiikkamme ykköstavoitteeksi. Syömmekö kriisin tullessa vaiko emme, on se tilanne, johon joudumme, jos ydinsukellusveneet parkkeeraavat Itämerelle.
Maitoa eikä mannaa sada taivaasta. Ne pitää itse tuottaa, jos aikoo säilyä hengissä.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Suomi on johtava pohjoisen asumisen väestötihentymä (65-70 % maailman väestöstä omilta leveysasteiltamme asuu Suomessa). Tästä syystä maatalous tarvitsee tukea.

Vaihtoehto maataloustuille on sen tunnustaminen, että tänne kuuluisi vain 700k asukasta (lukumäärä, jonka saa jakamalla levysasteidemme asujat tasaisesti maapinta-alan mukaan). Olemme siis ylikansoittaneet paikan! Jos seuraamme orjallisesti globalismin logiikkaa, ei täällä tarvita näin paljoa ihmisiä. Siispä ei kun maataloustuet alas ja myydään hissjeä Kiinaan ja ostetaan sieltä riisiä niin pitkään kuin kauppa käy. Sitten kuollaan nälkään.

Elintarvikkeiden perustuotanto on eräs putki, jossa vain toinen pää on kiinni ekonomistien malleissa, toinen pää on kiinni luonnossa. Komppaan Timo Isosaarta tässä: ruuantuotanto on aina poliittiinen asia, se ei voi olla pelkästään markkinatalouden säädeltävissä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset