EU:n budjettikriisi voi johtaa maatalous- ja aluepolitiikan kansallistamiseen

Euroopan unionin Günther Oettinger myönsi kesäkuun lopussa, että Iso-Britannian ero EUsta (Brexit) johtanee noin 10 miljardin euron leikkaukseen EU:n 150 miljardin euron vuosibudjetissa. 

Iso-Britannia maksaa EUn budjettiin nyt 11 miljardia euroa vuosittain ja saa pääosin erilaisina tukina 7 miljardia takaisin EU:lta. Maatalouden osuus brittien EU-tuloista on peräti 4 miljardia euroa.

Budjettikomissaari Oettinger avasi myös ovea vaihtoehdolle, että maatalouspolitiikka voitaisiin kansallistaa. Pääsyy on EUn budjettivaje brittien lähtiessä. Vuoden 2020 jälkeisellä rahoituskaudella alue- ja maatalouspolitiikan kansallistamiseen, vaikka osittainkin, on syytä suhtautua avoimesti. Suomessa tunnetaan varmasti kotimaiset tarpeet paremmin kuin Brysselissä. Tutkimuksen olisi syytä arvioida mahdollisuudet ensi tilassa. Jäsenmaksun pienentäminen EU:lle ja oman päätäntävallan lisääminen maataloustuessa olisi tärkeää. 

Tosiasia on, että EU:n maatalouspolitiikka on epäonnistunut varsinkin viime vuosina useimmissa sen tavoitteista: markkinoiden vakauttaminen, kohtuuhintaiset elintarvikkeet, tuottavuuden kehittäminen, elintarvikkeiden saatavuus ja maatalousväestön elintaso. Lähinnä vain elintarvikkeiden matala hintataso on toteutunut ja tuottavuuden kehittäminen on ollut enemmän tai vähemmän pakon sanelemaakin. Tämä on ajanut maatalouden, ei vain Suomessa, vaan monissa maissa kuten Ranskassakin, todella ahtaalle.

Aluepolitiikan osalta voidaan Suomen osalta todeta, että EU:n rakennerahastoihin perustuvat tuet ovat lähinnä työllistäneet projektihenkilöitä projektien ajan. Jatkuvuus ja pysyvät työpaikat on uupuneet. Valitettavan harvasta projektista on saatu todellista elinvoimaa maaseudulle, jotta ihmisten mahdollisuus työllistyä ja asua muualla kuin suurkaupunkien läheisellä maaseudulla olisi toteutunut. 

Tilastokeskuksen mukaan EU:n aikana runsaassa 20 vuodessa Kainuu on menettänyt yli 20 000 asukasta, Lappi ja Satakunta lähes yhtä paljon ja yli 10 000 asukasta on kadonnut mm. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja jopa Etelä-Pohjanmaan maakunnista.

Aluepolitiikassa olisi palautettava päätöksenteko puhtaasti kansalliselle tasolle ja suunnattava tukea nopeammin työllistäviin toimiin kuten harvaan asuttujen alueiden tukemiseen uusien työpaikkojen, investointien tai suoranaisten verohelpotusten keinoin. Tiehankkeissa olisi valtava potentiaali koko maassa ja esimerkiksi kaivoshankkeiden ja Jäämeren reitin avautuessa ratahankkeet niin Pohjois- kuin Itä-Suomessa olisivat tärkeitä työllistäjiä.

Maatalouspolitiikassa Suomen maatalouden kannattavuus on romahtanut EU-aikana. Varsinkin vuosien 2003 jälkeen toteutuneet kansallisten tukien leikkaukset niin Etelä- kuin Pohjois-Suomessa ovat nakertaneet pohjaa suomalaiselta maataloustuotannolta. Tuotantoon sidotut tuet olivat vuoteen 2004 ja jopa vielä pidemmälle Suomessa myös etelässä käytössä. Etelän 141-tukijärjestelmän alasajo heikensi myös pohjoisen alueen tukia. 

Kansalliset tuet olivat noin kolmannes Suomen tukipotista ja tämän lisäksi EU:n kanssa osittain kansallisesti rahoitetut ympäristö- ja luonnonhaittakorvaukset kuten myös EU:n kokonaan rahoittamat CAP-tuet pitivät sisällään suorempaa tuotantoon sidontaa. Tukien tuotannosta irrottaminen eli dekoplaus on ollut lähes kuolonisku suomalaiselle maataloudelle. Maitokiintiöiden poisto ja sen kansallisten korvaavien järjestelmien luomatta jättäminen olivat vähintään yhtä pahoja virheitä.

Maataloustukien kansallistaminen voisi olla uusi alku elinvoimaisemmalle suomalaiselle maataloudelle. Kun tukea kohdennettaisiin paremmin tuotantoon niin eläin- kuin kasvituotannossa, niin tuella saataisiin kannustavuutta ja suorempaa kompensaatiota olosuhdehaittaan. EUn aleneva budjetti tarkoittaa helposti pienempää tukimäärää ja entistä kauempana tuotannosta olevaa tukea ja kohtuutonta byrokratiaa. 

Maatalouden yhteisen markkinajärjestelmän poistuminen ei luonnollisestikaan ole realistinen tavoite tässä yhteydessä. Jo pelkästään EU-tukien kansallistamisella voitaisiin saavuttaa ainakin osin maatalouden menettämää viimeistä vuosikymmentä takaisin.

Tässä ajassa kysytään niin maan hallitukselta kuin etujärjestöiltäkin rohkeaa etunojaa suomalaisen talonpojan asian puolustamiseksi. Ripustautuminen EUn alenevaan tukijärjestelmään olisi kohtalokas virhe Suomen maataloudelle. Kansallistaminen voisi olla 100-vuotiaan Suomen maatalouden pelastus. Nyt olisi aika ottaa mela käteen ja alkaa meloa toiseen suuntaan.

Sami Kilpeläinen
Agronomi MMM, valtiotieteiden maisteri

Johdin suomalaista maitoedunvalvontaa Maitovaltuuskunnan ja MTK:n maitoasiamiehenä lobaten Suomessa ja EU:ssa maito-osuuskuntien ja maidontuottajien asiaa 2003-2013. Toimin myös Euroopan tuottaja- ja osuuskuntajärjestö COPA-COCEGAn maitoryhmän varapuheenjohtaja ja edustin tuottajia ja osuuskuntia EU:n komission maitoalan neuvoa-antavassa ryhmässä.

SamiK2012
Kansalaispuolue Sotkamo

Kainuulaissyntyinen valtiotieteen maisteri ja agronomi (MMM). Työskentelen hankintajohtajana yrityssektorilla.
Olen myös Kansalaispuolueen puheenjohtaja.
Lapsuus maalla ja opiskelujen jälkeen elämä kaupungissa on opettanut ymmärtämään ne erilaiset tarpeet, mitä ihmisillä eri puolella Suomea on. Kahden lapsen isänä tunnen myös perheiden haasteet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu