*

Sami Kilpeläisen blogi

Kaikki blogit puheenaiheesta Koulutus

Kiitos professori Kari Enqvist hienosta kolumnistanne!

Hyvä kolumni professori Kari Enqvistiltä Yleisradion nettisivulla, jossa hän kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

"Einstein tosin hankki aikoinaan patentin tietyntyyppiselle jääkaapille. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään annettavaa suhteellisuusteorialle. Pientä marginaalia lukuunottamatta kaupallistamisella ei ole mitään merkitystä tieteen kehitykselle."

Oma kiitospuheenvuoroni:

Suomi on pudonnut myös korkeakoulujen koulutusvertailussa

 

Suomi on jäänyt OECD-maiden keskitason alapuolelle korkeakoulutettujen osuudessa. Viime vuonna 41 % 25 - 34-vuotiaiden ikäluokasta oli Suomessa korkeakoulutettuja, kun vastaava luku OECD-maissa oli keskimäärin 43 %. Vielä vuonna 2005 Suomi oli kuusi prosenttia edellä OECD-maista.

Pudotus liittyy osittain koulutustason yleiseen nousuun OECD-maissa, mutta luulen, että ilmeisesti myös tason suhteelliseen laskuun Suomessa tai korkeakoulutettujen kysynnän laskuun työmarkkinoilla.

Sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä

”Sivistyneisyys on kasvatuksen tietä omaksuttu tieto ja henkinen kehittyneisyys”, on Kielitoimiston määritelmä sivistyksestä. Se tarkoittaa milloin mitäkin: koulun opillista sivistystä, yleissivistystä tai vaikka elämänkokemusta. Sivistys on merkki ihmisen henkisestä kehityksestä ja kypsyydestä. Kyse on pohjimmiltaan syvemmästä ymmärryksestä, kuin mitä esimerkiksi liitutaululta saattaa omaksua.

Inhimillinen pääoma

Taloustieteen avainsanoihin kuuluu ”allokointi”, mikä tarkoittaa sitä, että kansantalouden käytössä olevat resurssit pitäisi ohjata parhaaseen mahdolliseen käyttötarkoitukseen. Pääomien osalta tämä tarkoittaa sitä, että jokainen säästetty rahayksikkö pitäisi ohjata siihen käyttöön, joka tuottaa parhaan mahdollisen tuoton.

 

Helsingin kuntapolitiikan viikko 35/2017

Syyskausi pyörähtää Helsingissä täyteen vauhtiinsa tällä viikolla, sillä eri toimielinten kokouksia riittää useita joka päivälle Linkki suoraan esityslistaan löytyy painamalla kunkin instanssin nimeä.

Arno Kotron abessiivikoulu on olemassa vain meidän sukupolvemme peloissa

Arno Kotro varoitti meitä abessiivikouluista keväällä Ilta-Sanomien kolumnissaan. Nyt kolumni leviää taas somessa. Kotron kirjoitus oli uhkakuvien maalailussaan verrattavissa remppamieheen, joka heittelee värejä seinille sinne tänne ja toivoo jonkun jäävän kiinni.

Pitkät ihmiset ovat viisaampia, paitsi jos ovat tyhmiä

YLEn teksti-tv tiesi 15.8. kertoa, että koulutettujen ja varakkaiden perheiden lapset kasvavat muita pidemmiksi. Väite perustuu laajaan tutkimukseen ja pitää varmasti paikkansa. Itse olen keskimittainen mies, ja mukava.

Hmm. Yleensä varakkuutta on viisailla ja älykkäillä. Tyhmillä sitä on vain jos on "lotonnut oikeat numerot". Huomatkaa muuten, että älykäs ja viisas eivät ole synonyymenja vaikka tyhmä onkin molempien vastakohta.

"..kasvavat muita pitemmiksi..." - itse olisin kirjoittanut: kasvavat muita pidemmiksi. [turha huomio?].

Helsingin kuntapolitiikan viikko 32/2017

Hesarin pääkirjoituksessa oltiin viime viikolla huolissaan siitä, että päätöksenteko Helsingissä seisoo, kun valtuusto vain lomailee. Ei syytä huoleen. Päätökset tehdään esittelystä, ja virkamiesten on järkevää lomailla heinäkuussa. Syksystä on nimittäin tulossa kiireinen.

Helsingissä ei ole kesälläkään seisty tumput suorana. Strategia seuraaviksi neljäksi vuodeksi on työn alla. Ehdotus julkistetaan elokuun lopulla, ja se tulee päätettäväksi kaupunginvaltuustolle syyskuun lopussa.

Työperäinen maahanmuutto ratkaisee?

Tuoreessa talouskatsauksessaan Hypo maalailee työvoimapulaa. Yritykset eivät löydä niin hyvin työntekijöitä kuin ennen. Tosiasiassa työvoimaa on yllin kyllin, mutta sitä ei osata hyödyntää.

 

Valintakriteerit työhönotossa

Miten valita uusi työntekijä. Jotenkinhan hakijat pitää arvioida ennen kuin päätös valinnasta tehdään. Tai eihän se arviointi pakollista ole, arvallakin voi valinnan ratkaista - mutta kuka niin tekisi?

Valinnassa kukin valinnantekijä painottaa tietysti niitä asioita joita pitää tärkeinä. Kuten; sukupuoli, ikä, muodollinen pätevyys, kokemus samalta alalta, kokemus monelta eri alalta, huumorintaju, jne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä