*

Sami Kilpeläisen blogi

Kaikki blogit puheenaiheesta Rahoitus

Maksetaanko terveydenhuoltojärjestelmälle jatkossa tekemättömyydestä

Muutama vuosi sitten Jyrki Kataisen hallituksen tehdessä omaa sote-uudistustaan tapasin asiantuntijakokouksessa Brysselissä joukon Euroopan johtavia terveystaloustietelijöitä. Lounaspöydässä kysyin heiltä, miten Suomen terveydenhuollon monikanavaista rahoitusta tulisi uudistaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen brittiläinen professori totesi: ”Mitä hyvänsä teettekin, joudutte sitä korjaamaan muutaman vuoden kuluttua.

Vähän faktaa suurmoskeijahankkeesta

 

Keskustelu "suurmoskeijahankkeesta" käy kuumana ennen vaaleja. Kaikki kynnelle kykenevät puhuvat erityisesti rahoituksesta ja sen vaikutuksesta toimintaan. 

Avaan tässä muutamia asioita erityisesti poliitikoille ja kunnallisvaaliehdokkaille pohdittavaksi.

Rahoituksesta väitellään vaikka vielä ei olla rakentamassa mitään. Vasta puhutaan tontinvarauksesta, jonka jälkeen kaupunki velvoittaa vastuutahoa tekemään tarkat laskelmat ja suunnitelmat, myös rahoituksen osalta, ennen kuin mitään rakennuslupaa edes myönnetään.

Länsimetron mallilla ei sote-maakunnassa pärjää

Kun uudet maakunnat järjestäytyvät vuoden 2019 alussa, veikkaan että valinnanvapautta enemmän meitä puhututtaa rahoitus. Maakunnat aloittavat toimintansa valtion tiukassa taloudellisessa ohjauksessa. Kuten muutosjohtaja Markus Sovala totesi Uudenmaan virkamiesjohtoryhmän kokouksessa: valtiolla budjettia ei vaan ylitetä.

Jaksaa, jaksaa – sote- ja maakuntauudistus tarvitsee tahtoa ja arjen tekijöitä

Kesäranta 8.2.2005. Istun virkamiehenä Vanhasen I hallituksen politiikkariihessä, jossa ministerit tekevät puolivälin arviointia hallitustaipaleesta. Keskustelussa sivutaan kuntasektorin tilannetta. Menot ovat kasvaneet tuloja nopeammin, joten tuottavuutta on parannettava. Myös kuntarakenne ja palvelukohtainen optimiväestöpohja puhututtavat ja ratkaisuja haetaan. Maakuntamallikin vilahtaa puheissa. Innostus on käsinkosketeltavaa.

Tutkimus- ja innovaationeuvosto

Mitä tekee Tutkimus- ja innovaationeuvosto? Alla neuvoston esittely ja jäsenet. Onko lukijoilla havaintoja tämän neuvoston aikaansaannoista?

Tutkimus- ja innovaationeuvosto

 

Tutkimus- ja innovaationeuvosto on hyvinvointia, kasvua ja kilpailukykyä tukevan
tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehittämistä varten.

Vapaan sivistystyön vaikuttajaryhmän kuulumisia

Kokoomuksen Lappeenrannan puoluekokouksessa kesällä 2016 nimettiin uutena toimintatapana eri alojen vaikuttajaryhmiä. Vaikuttajaryhmien jäsenyys kiinnosti, sillä yli 1000 kiinnostunutta jäsentä ilmoittautui toimintaan mukaan. Itse olen mukana sivistyspoliittisissa vaikuttajaryhmissä ja puheenjohtajana Vapaan sivistystyön vaikuttajaryhmässä. Ryhmäämme kuuluu 32 jäsentä eri puolilta maatamme ja joukossa on asiantuntijoita laaja-alaisesti monilta eri aloilta eikä vähiten juuri vapaan sivistystyön alalta.

Liikennerahat kasaan Yle-mallilla

Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja Sami Kilpeläinen on tyytyväinen, että liikenneselvityksen teko keskeytettiin. Selvityksessä esitetyt asiakasmaksut ja verojen poistot aiheuttivat epävarmuutta niin kansalaisissa kuin autokaupan alalla.

Suomen liikenteestä kerätään veroja ja maksuja yhteensä noin 8 miljardi euroa vuodessa. Tästä potista vain osa on kohdistunut liikenneväylien ylläpitoon.

Kilpeläinen esittää vaihtoehtona yle-verosta tuttua mallia, jossa ainakin osa kerätyistä polttoaine- sekä ajoneuvoveroista kohdennettaisiin suoraan tiestön ylläpitoon.

Ylivertainen koulutuksemme?

Mikäli oppositiota on uskominen, niin hallituksen koulutusleikkaukset ja erityisesti korkeakoulutuksen leikkaukset ovat Suomelle pahinta ikinä ja suurin onnettomuus sitten jatkosodan. Yhtään euroa ei voisi koulutuksesta ottaa, tai tie kadotukseen ja Kreikan tielle on selviö. Ainoa pienen kansankuntamme pääoma on hyvä ja kansainvälisesti ylivertainen koulutus - niin väitetään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä